Blogi liiketoiminnasta ja yrittäjyydestäBlogi liiketoiminnasta ja yrittäjyydestä


minusta

Blogi liiketoiminnasta ja yrittäjyydestä

Oletko kiinnostunut yrityksen perustamisesta tai liiketoiminnasta ylipäätänsä? Olet löytänyt oikeaan paikkaan, sillä tässä blogissa kirjoitamme ja keskustelemme liiketoimintaan liittyvistä asioista. Liiketoiminta on lyhyesti kuvattuna ansiotarkoituksessa suoritettavaa taloudellista toimintaa. Liiketoiminnan tarkoitus on luoda joko pääomaa tai voittoa tai vain toimintansa ylläpitäminen. Voittoa tavoittelematonta liiketoimintaa on taas julkishallinnon alaiset laitokset sekä jotkut yleishyödylliset laitokset. Miten siis aloittaa yritystoiminta ja mitä olisi hyvä tietää, ennen yrityksen perustamista. Ensin täytyy tietenkin olla tuote tai palvelu, jota haluaa myydä ja tilat ja toimintaan tarvittavat laitteet ja osaaminen. Liiketoimintasuunnitelman laatiminen, jossa kuvataan perustettavan yrityksen harjoittamaa liiketoimintaa ja kannattavuutta. Liiketoimintasuunnitelma on tarpeellinen sekä yrittäjälle itselleen että myös virallisena dokumenttina esimerkiksi asiantuntijan neuvonnassa tai muissa palveluissa. Tervetuloa mukaan sekä lukemaan että jakamaan omia kokemuksianne yritysmaailmasta!

Kategoriat

Viimeisimmät julkaisut

Ketterät menetelmät ohjelmistokehityksessä joustavaan työskentelyyn
9 January 2025

Ohjelmistokehitys palveluna (Software as a Service

Nimikyltit auttavat tunnistamaan ja luomaan brändiä
6 August 2024

Nimikyltit, jotka tunnetaan myös nimellä nimineula

Edullinen laskutuspalvelu kevytyrittäjälle: helppo ja kätevä tapa hoitaa byrokratiaa
24 April 2024

  Edullinen laskutuspalvelu kevytyrittäjälle

SaaS-liiketoiminta luo mahdollisuudet menestykseen
6 March 2024

Kun puhutaan modernista liiketoiminnasta ja teknol

Kevytyrittäjän ja sivutoimisen yrittäjän laskutuspalvelu - helppo tapa hoitaa laskutus
6 October 2023

Oletko harkinnut kevytyrittäjyyttä tai toimitko si

tag

Nimikyltit auttavat tunnistamaan ja luomaan brändiä

Nimikyltit, jotka tunnetaan myös nimellä nimineulat, ovat olleet osa arkipäiväämme jo vuosikymmeniä. Ne eivät ole pelkästään tunnistamisen ja esittelyn välineitä, vaan niillä on myös syvempi kulttuurillinen merkitys. Monissa työympäristöissä ja yhteisöissä ne edustavat paitsi henkilön nimeä, myös heidän asemaansa, rooliaan ja jopa persoonallisuuttaan. Henkilöstön nimineulat ovat olennainen osa yrityksen brändiä, sillä ne edustavat yritystä asiakkaille ja muille sidosryhmille. Ne auttavat luomaan ammattimaisen ja yhtenäisen ilmeen, sekä lisäävät henkilökunnan uskottavuutta. Lisäksi nimikylttien avulla asiakkaat voivat tunnistaa henkilökunnan ja helpottaa vuorovaikutusta. lue lisää 

Siivousalan toiminnanohjausjärjestelmä tehostaa yrityksen tiedonkulkua

Monessa yrityksessä on tärkeää, että prosessien hallinta on mahdollisimman toimivaa ja helppoa. Monen projektin suunnittelussa ja toteutuksessa tietoa tarvitaan myös muilta osastoilta. Kun kaikki yrityksen toiminnot on integroitu yhteen järjestelmään, on ajantasaisen tiedon löytäminen helppoa ja nopeaa. Tähän tarkoitukseen on suunniteltu toiminnanohjausohjelmisto, jossa kaikki yrityksen ydintoiminnot, kuten esimerkiksi tuotannonohjaus, resursointi, palkanlaskenta, varastonhallinta, myyntiprosessit ja kirjanpito ovat samassa järjestelmässä. Ohjelmisto mahdollistaa yrityksen eri toimintojen reaaliaikaisen hallinnon ja seurannan kaikissa prosessin vaiheissa ja myös paikasta riippumatta. lue lisää 

Varastohotelli vai perinteinen varastotila?

Varastotarpeita voi olla monia. Joskus remontin tieltä pitää saada hetkeksi kaikki huonekalut ja muu irtaimisto säilöön, tai muusta väliaikaisasumisesta johtuen osa tavaroista pitää saada säilöön. Toisinaan varastotilaa tarvitaan jatkuvasti lisävarastotilana kun omassa asunnossa ei ole tarpeeksi säilytystilaa tai varastotila on liian pieni. Varaston valinta riippuu myös pitkälti siitä mitä varastoidaan, pitääkö tilan olla lämmin, kuiva vai riittääkö vain että tilaa on paljon. Joskus varastoinnin tarve saattaa olla vain päivä tai muutama viikko, jolloin tavoitettavuus ja helppous on tärkeää. lue lisää