Blogi liiketoiminnasta ja yrittäjyydestäBlogi liiketoiminnasta ja yrittäjyydestä


minusta

Blogi liiketoiminnasta ja yrittäjyydestä

Oletko kiinnostunut yrityksen perustamisesta tai liiketoiminnasta ylipäätänsä? Olet löytänyt oikeaan paikkaan, sillä tässä blogissa kirjoitamme ja keskustelemme liiketoimintaan liittyvistä asioista. Liiketoiminta on lyhyesti kuvattuna ansiotarkoituksessa suoritettavaa taloudellista toimintaa. Liiketoiminnan tarkoitus on luoda joko pääomaa tai voittoa tai vain toimintansa ylläpitäminen. Voittoa tavoittelematonta liiketoimintaa on taas julkishallinnon alaiset laitokset sekä jotkut yleishyödylliset laitokset. Miten siis aloittaa yritystoiminta ja mitä olisi hyvä tietää, ennen yrityksen perustamista. Ensin täytyy tietenkin olla tuote tai palvelu, jota haluaa myydä ja tilat ja toimintaan tarvittavat laitteet ja osaaminen. Liiketoimintasuunnitelman laatiminen, jossa kuvataan perustettavan yrityksen harjoittamaa liiketoimintaa ja kannattavuutta. Liiketoimintasuunnitelma on tarpeellinen sekä yrittäjälle itselleen että myös virallisena dokumenttina esimerkiksi asiantuntijan neuvonnassa tai muissa palveluissa. Tervetuloa mukaan sekä lukemaan että jakamaan omia kokemuksianne yritysmaailmasta!

Kategoriat

arkisto

Viimeisimmät julkaisut

SaaS-liiketoiminta luo mahdollisuudet menestykseen
6 March 2024

Kun puhutaan modernista liiketoiminnasta ja teknol

Kevytyrittäjän ja sivutoimisen yrittäjän laskutuspalvelu - helppo tapa hoitaa laskutus
6 October 2023

Oletko harkinnut kevytyrittäjyyttä tai toimitko si

Luotettava laskutuspalvelu kevytyrittäjälle hoitaa yrittäjän byrokratian
27 January 2023

Monet ovat kiinnostuneet yrittämisestä, mutta yrit

SaaS ratkaisut soveltuvat yritysten päivittäisiin tarpeisiin
8 December 2022

SaaS ohjelmistopalvelu on palvelu, joka toimitetaa

Kevytyrittäjyys on toimiva väylä yrittäjyyteen
12 September 2022

Usein ajatellaan, että yrittäjäksi ryhtyminen olis

tag

Kevytyrittäjyys on toimiva väylä yrittäjyyteen

Usein ajatellaan, että yrittäjäksi ryhtyminen olisi monimutkaista ja siihen sisältyy paljon riskejä sekä paperitöitä. Osittain se voi olla totta, mutta aloittaa voi myös pienellä riskillä ja kevyellä byrokratialla, nimittäin ryhtymällä kevytyrittäjäksi. Tämänkertaisena aiheenamme on kevytyrittäjyyden aloittaminen, miten se tapahtuu ja mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon. Tervetuloa blogin pariin tutustumaan aiheeseen paremmin.

Kevytyrittäjyyden aloittaminen on yksinkertaista

Yrittäjyys alkaa aina yritysideasta, siitä minkälaisia tuotteita tai palveluita halutaan tarjota. Kevytyrittäjyys on hyvä tapa testata yritysidea ja yritysmuodon voi myös myöhemmin vaihtaa, jos idea kantaa ja asiakkaita riittää. Kevytyrittäjyys sopii parhaiten erilaisten palvelujen myyntiin, mutta luvanvaraisilla aloilla, kuten terveydenhuolto, sähköasennus tai kiinteistönvälitys, se ei ole mahdollista. Kun yritys idea on mielessä, voi valita itselle sopivimman laskutuspalvelun. Laskutuspalveluilla on erilaisia toimintamalleja, joten kannattaa tutustua huolella, mitä laskutuspalvelun pakettiin kuuluu. Laskutuspalveluun voi rekisteröityä ilmaiseksi ja ne veloittavat omat palvelumaksunsa ensimmäisestä heille lähetetystä laskusta lähtien. Palvelumaksut vaihtelevat yleensä 3 – 7 prosentin välillä.

Laskutuspalvelu hoitaa kevytyrittäjän paperityöt

Kevytyrittäjä toimii aina yrittäjämäisesti, eli myy itse omaa osaamistaan ja hankkii itse asiakkaansa. Yleensä laskutuspalvelun kautta laskutettaessa, kevytyrittäjä ei tarvitse omaa Y-tunnusta, mutta on olemassa myös laskutuspalveluja, joihin Y-tunnuksen hankkiminen kuuluu. Kannattaa ensimmäiseksi siis tarkistaa, toimiiko laskutuspalvelun kautta toiminimiyrittäjänä vai maksaako laskutuspalvelu palkkaa, koska verotuksellisesti näissä on suuria eroja. Yrittäjäeläkkeen maksaminen riippuu siitä, kuinka paljon kevytyrittäjä tienaa vuodessa; jos tienaa yli 8261,71 euroa (vuonna 2022) ja yritystoiminta jatkuu yli neljä kuukautta, täytyy yrittäjäeläkettä (YEL) maksaa. Laskutuspalvelu hoitaa kevytyrittäjän laskutuksen, vero- ja muut lakisääteiset velvoitteet. Laskutuspalvelun kanssa voi solmia joko työsopimuksen tai laskutussopimuksen.

Laskutuspalvelun kanssa solmitaan joko muodollinen työsopimus tai laskutussopimus

Muodollinen työsopimus laskutuspalvelun kanssa tarkoittaa sitä, että laskutuspalvelu maksaa kevytyrittäjälle palkkaa. Laskutussopimus tarkoittaa sitä, että laskutuspalvelu maksaa kevytyrittäjälle työkorvausta. Verotuksellisesti näillä kahdella on suuri ero, joten kannattaa miettiä, kumpi vaihtoehto sopii itselle paremmin. Kannattaa muistaa, että kevytyrittäjä voi myös hakea starttirahaa, mutta sen edellytyksenä on Y-tunnus. Aloitettaessa sivutoimisena yrittäjänä, voi starttirahaa hakea myös myöhemmin, jos haluaa siirtyä täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Kevytyrittäjyyden aloittaminen onnistuu esimerkkisi Uuras Kevytyrittäjäpalvelun avulla.