Blogi liiketoiminnasta ja yrittäjyydestäBlogi liiketoiminnasta ja yrittäjyydestä


minusta

Blogi liiketoiminnasta ja yrittäjyydestä

Oletko kiinnostunut yrityksen perustamisesta tai liiketoiminnasta ylipäätänsä? Olet löytänyt oikeaan paikkaan, sillä tässä blogissa kirjoitamme ja keskustelemme liiketoimintaan liittyvistä asioista. Liiketoiminta on lyhyesti kuvattuna ansiotarkoituksessa suoritettavaa taloudellista toimintaa. Liiketoiminnan tarkoitus on luoda joko pääomaa tai voittoa tai vain toimintansa ylläpitäminen. Voittoa tavoittelematonta liiketoimintaa on taas julkishallinnon alaiset laitokset sekä jotkut yleishyödylliset laitokset. Miten siis aloittaa yritystoiminta ja mitä olisi hyvä tietää, ennen yrityksen perustamista. Ensin täytyy tietenkin olla tuote tai palvelu, jota haluaa myydä ja tilat ja toimintaan tarvittavat laitteet ja osaaminen. Liiketoimintasuunnitelman laatiminen, jossa kuvataan perustettavan yrityksen harjoittamaa liiketoimintaa ja kannattavuutta. Liiketoimintasuunnitelma on tarpeellinen sekä yrittäjälle itselleen että myös virallisena dokumenttina esimerkiksi asiantuntijan neuvonnassa tai muissa palveluissa. Tervetuloa mukaan sekä lukemaan että jakamaan omia kokemuksianne yritysmaailmasta!

Kategoriat

arkisto

Viimeisimmät julkaisut

SaaS-liiketoiminta luo mahdollisuudet menestykseen
6 March 2024

Kun puhutaan modernista liiketoiminnasta ja teknol

Kevytyrittäjän ja sivutoimisen yrittäjän laskutuspalvelu - helppo tapa hoitaa laskutus
6 October 2023

Oletko harkinnut kevytyrittäjyyttä tai toimitko si

Luotettava laskutuspalvelu kevytyrittäjälle hoitaa yrittäjän byrokratian
27 January 2023

Monet ovat kiinnostuneet yrittämisestä, mutta yrit

SaaS ratkaisut soveltuvat yritysten päivittäisiin tarpeisiin
8 December 2022

SaaS ohjelmistopalvelu on palvelu, joka toimitetaa

Kevytyrittäjyys on toimiva väylä yrittäjyyteen
12 September 2022

Usein ajatellaan, että yrittäjäksi ryhtyminen olis

tag

Laskutuspalvelu hoitaa kevytyrittäjän paperityöt

Monia houkuttaa yrittäjäksi ryhtyminen, mutta samanaikaisesti pelottaa myös byrokratian määrä ja se, onko oma yritysidea tarpeeksi hyvä, että siitä uskaltaisi tehdä pääasiallisen elinkeinon. On olemassa monia erilaisia yritysmuotoja ja tapoja aloittaa uutena yrittäjänä. Yritysmuotoja kannattaa vertailla ennen yrityksen perustamista ja pohtia tarkasti, mikä niistä sopisi parhaiten juuri omalle yritykselle. Yksi tapa testata oman liikeidean toimimista käytännössä on esimerkiksi kevytyrittäjyys, jossa kaiken byrokratian hoitaa kevytyrittäjän laskutuspalvelu. Tietoa yrityksen perustamisesta löytyy monesta lähteestä ja aiheeseen kannattaa paneutua huolellisesti ennen päätöksen tekemistä. Tässä kirjoituksessa käsitellään lyhyesti oikean yritysmuodon valintaa ja mitä kaikkea kannattaa yritystä perustaessa ottaa huomioon. Jos aihe on sinulle ajankohtainen ja kiinnostava, tervetuloa blogin pariin lukemaan aiheesta lisää.

Miten valita sopiva yritysmuoto omalle yritykselle

Yritysmuodon valinta on yksi yrittäjäksi ryhtyvän tärkeimmistä päätöksistä yritystoimintaa aloitettaessa. Yritysmuoto kannattaa valita sen mukaan, että se tukee parhaiten liiketoimintaa. Yritysmuodon valinnassa olennainen asia, jota kannattaa ensimmäiseksi miettiä, on esimerkiksi se, että perustaako yrityksen omaa osaamistaan myydäkseen, vai onko tarkoituksena tähdätä kasvuun. Suosituimpia yritysmuotoja Suomessa ovat: osakeyhtiö, yksityinen elinkeinonharjoittaja, kommandiittiyhtiö, avoin yhtiö ja osuuskunta. Suurin osa yrityksistä on joko osakeyhtiöitä tai yksityisiä elinkeinonharjoittajia. Nyrkkisääntönä voikin pitää sitä, että osakeyhtiö on paras valinta yritysmuodoksi silloin, kun perustajia on useampia, yritystoiminta on pysyvää ja suunnitelmissa on kasvaa ja laajentua. Toiminimi taas sopii hyvin omaa osaamistaan myyvälle yritykselle, jonka tarkoituksena ei ole kasvaa tai laajentua tulevaisuudessa. Osakeyhtiössä yrittäjät eivät ole taloudellisessa vastuussa yrityksestä henkilökohtaisesti, kun taas toiminimiyrityksessä yrittäjä on vastuussa liiketoiminnasta koko varallisuudellaan. Kaikista helpoin tapa aloittaa yrittäjänä on kevytyrittäjyys, josta lisää tietoa löytyy seuraavasta kappaleesta.

Kevytyrittäjän laskutuspalvelu tekee yrityksen perustamisen helpoksi

Kevytyrittäjyys on helppo tapa aloittaa yrittäjänä ja se sopii hyvin myös osa-aikaiseen yrittäjyyteen ja oman liikeidean testaamiseen. Kevytyrittäjyys ei ole virallinen yhtiömuoto, mutta kevytyrittäjä nauttii myös yrittäjän eduista ja voi esimerkiksi vähentää verotuksessa liiketoimintaan liittyvät kulut ja saa 5 prosenttia tuloistaan verovapaana yrittäjä vähennyksen ansiosta. Laskutuspalvelu hoitaa kevytyrittäjän kirjanpidon laskutuksen ja monet veroasiat. Laskutuspalvelussa ei myöskään yleensä ole kiinteitä kuluja, vaan yrittäjä maksaa vaan käyttämistään palveluista. Yksi esimerkki kevytyrittäjän laskutuspalvelusta on Finjob Oy.